Perustin Ginipik Pressin pitkän haaveiluvaiheen jälkeen vuonna 1990. 70-luvulla Suomessa alkanut pienjulkaisuinnostus oli edelleen voimissaan, ja harrastajien skene värkkäsi, myi ja vaihtoi lehtiä paitsi keikoilla ja tapahtumissa, myös kirjeenvaihdon kautta. Ginipik Presskin julkaisi vuosikymmenen alkupuolella lukuisan joukon pienlehtiä, joista osa oli kokonaan omaa tuotantoa ja osa erilaisia yhteistyöhankkeita.
Koko lapsuuden ja nuoruuden läpi jatkunut piirustusharrastus sai lisäpontta, kun Hämeenlinnan kirjastosta löytyi kotimaisia sarjakuvia, mm. Wallun omakustanne Kulttuurikuvasarjoja, Heikki Jokisen ja Juhani Tolvasen toimittama Ruututarha-antologia, Kemin sarjakuvakilpailun vuosialbumeja sekä Seinäjoen sarjakuvaseuran Kannus-, ja Tampereen sarjakuvaseuran Sarjari-lehtiä.
Toki esimerkiksi Tarmo Koiviston Mämmilä ja Mauri Kunnaksen Nyrok City olivat nekin tuttuja, mutta ne asettivat lapsen silmissä riman liian korkealle ammattimaisuudessaan. Aiemmin mainitut julkaisut sen sijaan herättivät kipinän, koska esillä olleiden tekijöiden aihepiirit, tyylilajit ja eritoten taitotaso loivat ajatusta, että vastaavaan pystyisi sopivalla harjoittelulla ehkä itsekin. Erittäin merkittävä inspiraation lähde olivat myös scifiharrastajien lehdet Aikakone ja Tähtivaeltaja, jotka käyttivät paljon suomalaisten harrastajakuvittajien kuvituksia.
Lähettelin omia ensimmäisiä sarjakuvayritelmiäni sarjakuvaseurojen lehtiin, sekä sen ajan kovimpaan julkaisuun, Pahkasikaan. Joakim Piris-innostuksen myötä tulin myös tietoiseksi sarjakuvaseura Suuresta Kurpitsasta, ja ensimmäiset sarjakuvani tulivatkin julki juuri Suuressa Kurpitsassa ja Kannuksessa. Ajatus omasta lehdestä tuntui jo ihan varteenotettavalta.
Lapsensa nimeämistäkin vaikeampaa on löytää hyvä nimi bändilleen tai pienlehdelleen. Pyörittelin oman sarjakuvalehden mahdollista nimeä yhden pitkän kesän tehdessäni nurmikonleikkuuta ja orapihlajien siistintää Hämeenlinnan kaupungin kesätyöläisenä. Pitkien hikisten päivien pohdinnan tuloksena tuntui ”Marsu” parhaalta. Se oli hyvä, selkeä ja siinä oli kaikki hyvät kirjaimet. Suuret mielet kuitenkin poimivat kosmoksen virrasta hyvät ideat yhtä aikaa, ja huomasin muistaakseni Rumban ”Pienet” -ilmoituspalstalta tuonnimisen julkaisun jo olevan olemassa. Kirous ja kuolema!
Tämä takaisku vei pohjan välittömiltä suunnitelmiltani ja päätin edetä asiassa, jos mahdollista, vielä kiireettömämmin.
Muusa
Muusa-lehdestä se sitten alkoi. Tein Muusan sarjakuvat Oriveden opistossa pelikaudella 1989-90 ja lehti ilmestyi huhtikuussa 1990. Sarjakuviani oli julkaistu edellisenä vuonna pari irtosivua Kannuksessa ja Suuressa Kurpitsassa, mutta Muusa oli ensimmäinen suurempi (32 sivua kaikkiaan) ponnistukseni julkituoda sarjakuviani.
Kopioin lehden ensimmäisen 300 kappaleen painoksen opiston kopiokoneella tosi mukavalle ruskeanharmaalle kierrätyspaperille, josta runsaana irronnut pöly tosin tukki koneen kokonaan. Haloo, onko huoltomies? Ympäristöystävällisyyskin on suhteellinen käsite.
Ajat olivat mukavan kannustavia vasta-alkajalle: Kirjastopalvelu tilasi oma-aloitteisesti maan kirjastoihin lehteä varmaan sata kappaletta, jolloin päästiin jopa toiseen painokseen. Mainittiinpa Muusa myös vuoden 1990 Mitä Missä Milloin -kirjaan.
Muusa-lehden myötä sain kieräytettyä myönteiseksi myös takaiskuni Marsu-asiassa. Pitkän pyörittelyn tuloksena keksin, että marsu on myös englanniksi aika hauska sana: guinea pig. Tästä oli aika lyhyt onomatopoeettinen hypähdys ginipik-sanaan, joka sisältää alkuperäisen marsuuden lisäksi hauskan sanakuvan ja rytmikkään lausunnan.
Muusa 2
Muusa kakkosessa (1991) jos jossain oli pieni kaunista. Lehdessä oli 48 sivua mutta vastaavasti se oli pikkuruinen, vain A7-kokoinen. Mukaan mahtui sentään juliste, A6-kokoinen jättilakana. Liekö sitä monen puuceen seinillä Hevoshullun julisteiden seurassa ympäri Suomea?
Muusa 2 tuotti myös tuotannollisia ongelmia, sillä kehtasin pyytää Lahden Muotoiluinstituutin konegiljotiininkäyttäjältä leikkauksen vain ensimmäiseen painokseen. Seuraavat kappaleet leikkasin itse käsileikkurilla, mutta jälki ei ollut yhtä siistiä. Tuotantoarvoista olisi kyllä hyvä pitää kiinni.
Suolikuu
Suolikuun (1992) tein pikkuveljeni kanssa. Kirjoitin lyhyitä kauhunovelleja, jotka Pasi sitten kuvitti mustimmalla tussilla mitä kaupasta löytyy. Projektina Suolikuu oli kyllä hauska, ja erityisen palkitsevaa oli nähdä velipojan visuaaliset näkemykset.
Olmi 1
Olmi (1992) perustettiin (ehkä lähinnä Robert Crumbin Fritz the Catin piirrosjäljen tuottaman) eläinsarjakuva-innostukseni tuloksena. Niihin aikoihin lueskelin ahkerasti Fritz-kissan lisäksi Gunnar Lundkvistin Klas Kattia ja Robert Nybergin mainioita Lädervargen-sarjoja ja pilakuvia. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös suurempi joukko vierailevia piirtäjiä: Kaltsu, Robert Ottosson, Ville Pirinen ja Sami Toivonen. Olmi oli Ginipikin siihen asti kunnianhimoisin hanke, sillä lehti painettiin oikeassa lahtelaisessa painotalossa oikealla Lahden kaupungin myöntämällä apurahalla.
Halusin painattaa lehden silloisessa asuinkaupungissani Lahdessa, ja kyselin painotarjouksia useammalta talolta, mm. maineikkaasta Markprintistä. Taidekirjoihin erikoistuneen laatupainon hintavalta tuntunut tarjous herätti minussa ihmetystä, mutta sain asiaan arvostettavan näkökulman silloiselta kuvituksen opettajaltani Matti Kodalta, joka tokaisi: ”Ei kaiken tarvitse olla halpaa.”
Lopulta Olmi 1:n painopaikka löytyi Launeella sijainneesta mainospainosta, jossa mustavalkoiset sarjakuvat herättivät hyväntahtoista kiinnostusta. Painojälki- ja -paperi olivat myös hyviä, harmi vain että annoin epähuomiossa painoksen varmaan ainoan epäonnistuneen kappaleen Lahden kulttuuritoimen johtajalle. Häpeä painoi merkittävästi.
Maailman Aivoatlas
Maailman Aivoatlas (1992) sisälsi lähinnä muistikirjojen marginaaleihin kirjoitettuja pikku juttuja, tuumailuja, runoja ja toki myös silkkaa hörönlöröä. Siinä mielessä se muistutti ehkä enemmän keskivertoa, tekstipainotteista kokeellista pienlehteä. Olin kiinnostunut kirjoittamisesta, mutta kiinnostus ei vielä tuossa vaiheessa tahtonut realisoitua varsinaiseksi kirjoittamiseksi.
Bossen kootut kommellukset
Bossen kootut kommellukset (1992) kasasi Kaltsu Kallion mainion tikku-ukon Bossen kommellukset kokoelmaksi. Bosse seikkaili tässä teoksessa mm. eri ulottuvuuksissa, otti kantaa asiaan jos toiseenkin ja rakastui! Kun Kaltsun rentoa ja pakotonta piirrostyötä katsoo, on vaikea uskoa sitä hien ja tuskan määrää, jonka Kaltsu töihinsä laittaa. Kämppiksenä sitä pääsi todistamaan.
Valaan hymy 5
Valaan hymy 5 (1992). Valaan hymy oli Kaltsun toimittama lehti, joka sisälsi monenlaista materiaalia sarjakuvista runoihin. En muista minkälaisen prosessin seurauksena sain Ginipik Pressin jakamaan kunniaa. Ehkä minulla oli tuossa vaiheessa jo pääsy kunnolliselle kopiokoneelle.
Olmi 2
Olmi (1993) jatkoi ykkösen viitoittamalla eläintarinoiden tiellä. Tällä kertaa piirtäjinä olivat Jussi Karjalainen, Juha Koivunen, Joel Melasniemi, J-P Valkeapää, Kaltsu, Ville Pirinen ja Robert Ottosson allekirjoittaneen toimiessa käsikirjoittajana kolmelle lehden sarjakuvalle. Olmi 2 oli tosi mukava hanke, ja jo toista kertaa turvauduin ammattimaiseen painotaloon lehtien monistuksessa.
Valaan Hymy 6
Valaan hymy 6 (1993). Tämä oli lehden viimeiseksi jäänyt numero, ja sisälsi Kaltsun ja allekirjoittaneen sarjoja kuvittaen mm. kämppäkaveruuden riemuja ja riesoja , nuoruuden kolttosia ja muita ihmeellisyyksiä.
Olmi 3
Olmi (1996) päätti elukkatrilogian 64-sivuisena värikansin varustettuna pikkualbumina, joka julkaistiin Arktisen Banaanin ja Ginipik Pressin yhteistyönä. Piirtäjinä tällä kertaa Aapo Rapi, Perttu Mäkelä, Jussi Karjalainen, Robert Nyberg, Hans Nissen, Petteri Tikkanen, Juha Koivunen, Robert Ottosson, Tommi Hänninen, Kaltsu, Outi Vanamo, J. Styrman ja Gunnar Lundkvist.
