Olen lukenut iltaisin Karsten Alnæsin kirjaa ”Herääminen – Euroopan historia 1300-1600”. Viimeaikaisten tekijänoikeuskamppailuiden valossa alkoi hymyilyttää kun luin seuraavan, tutun kuuloisen kohdan:
”Aatelismiehet hankkivat vähitellen itselleen yhä enemmän oikeuksia ja valtakeinoja talonpoikaisväestön alistamiseen. He takavarikoivat tai ostivat maata ja pakottivat talonpojat alistumaan ns. huonoihin käytäntöihin, mals usos, joita olivat työvelvollisuus sekä rahana tai tavarana suoritettavat maksut. Lisäksi talonpojan oli vastattava asioistaan tilanherran tuomioistuimessa, jolla oli myös oikeus tuomita hänet, vaikka hän olisikin itse ollut maanomistaja. Lopulta tilanherrat alkoivat pitää talonpoikia omaisuutenaan. Kun maata myytiin tai lahjoitettiin, talonpojat vaihtoivat omistajaa maan mukana. Tällä tavoin Kataloniassa saatettiin 1100-luvulla maaorjuus käytännössä voimaan.”
Näin silloin ja näin myös nyt. Valtaapitävät tunnistavat kyllä vuosisadasta toiseen mahdollisuudet omaisuutensa ja valtansa kasvattamiseen. Ahneus näyttää ikävä kyllä olevan aina vain ihmisen kiusana, ja helpon oloisesti vahvemman oikeus on vaarassa ohittaa empatiakyvyn saati moraaliset pohdinnat. Niin ikään toistuvasti ihmiset ensin alistuvat passiivisuuttaan olojensa asteittaiseen huonontamiseen, mutta alkavat kapinoida kun mitta tulee viimein täyteen. Ennen pitkää päitä näyttää aina putoilevan.
Historia siis toistaa itseään aina uusina sovituksina. Meillä on silti edelleen vapaus ja valta tuottaa sen kulkuun omia variaatioitamme.